"Siskoo! Kävelläänkö tänne? Upsis, ei haittaa, ylös vaan! Sisko auttaa." Kotivideolla näkyy, kuinka hintelä kahdeksan vuotias tyttö pitelee 10 kuukauden ikäistä, ei niin hintelää, pikkusiskoa käsistä ja tutkii kaiken mahdollisen, mitä pihasta vain voi ikinä löytyä. Koko elämä edessä.

Joo. Meni liian ruususeksi. "Koko elämä edessä" -fraasi on mielestäni ehkä naurettavimpia lausahduksia, mitä ihmiset suustaan päästää. Ja nyt kun oikein mietin, että mihin perustan tämän mielipiteeni, en oikeastaan edes tiedä. Kuullostaa vain aivan liian vaaleanpunaiselta mun suuhuni. 

Jos joku toisi nyt eteeni kuivan kesän oravalta näyttävän kahdeksan vuotiaan ja sanoisi, että kyllä se osaa hoitaa, anna vain alle vuoden ikäisesi sille; voi olla, että miettisin kaksi kertaa. Mutta ei meidän äite. Hän tunsi ja tiesi lapsensa ja luotti siihen, että kyllä se sisko auttaa. Ja niin auttoikin. Vaikka ehkä voimavarojensa äärirajoilla raahasi melkein oman painonsa verran, vielä kovin huteraa ja vauvanpyöreää pikkusiskoa pitkin pihaa, intoa näiltä kummaltakaan ei puuttunut. Molemmat nauttivat seurastaan ja tekemisestään täysin rinnoin. 

Olen aina rakastanut lapsia. No joo, eivät ne pikkusisarukset niin kivoja silloin kasiluokalla ollut, kun piti ensin olla lapsenlikkana kotona, ennen kuin pääsi kavereille. Mutta pääosin hoivavietti on ollut aina suhteellisen korkea. Muistan ala-asteella jo puhuneeni kavereiden kanssa, kuinka haluan paljon lapsia. En ole koskaan ajatellut, että olen aikuisena kahden, ja vielä vähemmän yhden, lapsen äiti, vaan kuvitelmissani olen ollut kolmen tai neljän lapsen äiti. Eikä mielipiteeni ole siitä missään kohtaa muuttunut. Ei ylä-asteella, ei lukiossa. Tänä päivänäkin jaksan edelleen uskoa siihen, että sitten joskus mummu-ihmisenä kaikki villasukkaposti ei menisi samaan osoitteeseen. 

Onhan äitenikin yksi neljästä sisaruksesta ja vieläpä kaksonen. "Sullahan on sitten suurempi mahdollisuus kaksosraskauteen. Sehän periytyy yhden sukupolven yli." Jepjep. Miettinyt sitä itsekin, kuullut sen vielä useammin. Haenko suolapurkin toiseen käteen tuon veitsen lisäksi? Ja olenhan itsekin neljästä sisaruksesta vanhin. Iskälläkin on sisko ja tällä kyseisellä tädillä on kaksi lasta. Äiten puolelta meitä serkuksia on yhteensä kymmenen. Kyllä pitäisi olla ihan normaalisti sikiävä suku. Kyllä pitäisi ja niinhän sitä luulis. Tää oli vissiin taas niitä juttuja, etten usko, ennen kuin omalle takaraivolle kolahtaa. 

Onko sulla ollut lapsena visioita omasta lapsiluvusta? Onko visiot muuttunut?